Yoshihiro Takahashi syntyi vuonna 1953 Japanissa, Akita-Kenissä.
Yoshihiron ensimmäine manga oli Shitamachi Benkei joka ei kuitenkaan saavuttanut yhtä suurta suosiota kuin Ginga Nagareboshi Gin tai Ginga Densetsu Weed. Yamato the White Fighter
saavutti myös jonkun verran suosiota Japanissa ja sen ensimmäisiä julkaisuja onkin hyvin vaikeata enää saada edes Japanista ja sitä voidaankin pitää keräilyharvinaisuutena.
Ginga Nagareboshi Giniä alettiin julkaista mangana vuonna 1983, sarjaan kuului 18 osaa. Animena Ginga Nagareboshi Gin nähtiin suomessa ensimmäistä kertaa vuonna 1989 4 VHS-kasetin sarjana ja nimenä oli silloin "Hopea Nuoli", Mangana Ginga Nagareboshi Giniä ei olla koskaan suomessa nähty eikä sitä myöskään ole käännetty Japanista muille kielille. Vuonna 2003 joulukuussa ilmestyi Suomessa 5-DVDn boxi joka sisälsi leikkaamattoman version GNGstä.
Ginga Densetsu Weed on Yoshihiron tuorempia mangoja, Weediä alettiin julkaista vuonna 1999 Japanissa ja Weediä on ilmestynyt nyt 37 osaa. Vuonna 2005 Weed tehtiin animena, Japanissa Weed pyöri maksullisella SkyPerfect kanavalla ja sitä nähtiin 26 osaa, viimeinen osa nähtiin 2006 vuoden kesä/heinäkuussa. Toisin kuin Ginga Nagareboshi Giniä, Weediä on käännetty myös 3 ensimmäistä osaa Englanniksi ja Engalnniksi käännetyt osat voi ostaa suomen kirjakaupoista (esim. akateemisesta ja suomalaisesta). Weed animen ensimmäinen DVD ilmestyi suomessa 2.8.2006/4.8.2006 ja se piti sisällään Weedin 4 ensimmäistä jaksoa suomeksi tekstitettyinä.
Lisä infoa:
- Yoshihiro antoi Ginille nimen oman koiransa mukaan.
- Yoshihiro on tehnyt myös useita extra-mangoja Ginga Densetsu Weediin ja Ginga Nagareboshi Giniin.
- Häntä kutsutaankin ensimmäiseksi mangapiirtäjäksi joka on luonut pentusankarin.
Yoshihiron mangoja:
- Shitamachi Benkei
- Yamato the White Fighter
- Ginga Densetsu Weed
- Ginga Nagareboshi Gin